Tervehdys, lukija! :D
Kyllä vaan, nyt oli aika tehdä ensimmäinen suomenkielinen postaus blogini historiassa. Päätin nimittäin, että osana tämän vuoden musiikki-teemakuukautta, haluan päivittää parhausjärjestykseni Ursus Factoryn biiseistä (tein moisen listan joitain vuosia sitten ja jaoin sen Instagramiin, saaden huvittavan määrän vihapostia faneilta sen myötä kun bändi jakoi postauksen omassa storyssaan). Tuosta listasta on aikaa, ja sen lisäksi että omat mielipiteet vanhempien biisien keskinäisestä järkästä ovat muuttuneet, niin bändi on julkaissut kaksi uutta albumia, joten listattavaa settiä löytyy huomattavasti suurempi kattaus! Alta löytyy minun henkilökohtainen, subjektiivinen ränkingi jokaisesta biisistä, mitä minun suosikkini tämänhetkisistä suomalaisbändeistä on julkaissut.
63. Omppu ft. Sepi Kumpulainen (Single, 2020)
Vähän tuntuu pahalta laittaa tämä, öh, mikä ikinä Omppu nyt onkaan, viimeiselle sijalle. Ihan hauska ja suloinen kappale se on, mutta ei tunnu yhtään Ursukselta eikä siltikään onnistu olemaan järin kiinnostavalla tavalla erilainen.
62. MAMAMAMA (Mä haluun kaiken) (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
UF:n ensimmäinen studioalbumi alkaa yhdellä niistä erittäin, erittäin harvoista biiseistä heidän tuotannossaan, joille en ole koskaan ihmeemmin lämmennyt. Ei tämäkään huono kappale ole, mutta yksi ainoita Ursus Factory -biisejä joka ei ole millään tavalla spesiaali tai erityisen puhutteleva lyriikoiden tai sävelmän osalta. MAMAMAMA tekee tehtävänsä aloitusraitana varsin tyydyttävästi, mutta kehuttava enemmän tai vähemmän päättyy siihen.
61. Virhe (Virhe EP, 2015)
Aikaisen tuotannon punkkiralleista suuri osa on tässä päädyssä listaani - ei suinkaan sen takia, että ne olisivat huonoja, mutta koska bändi on kehittynyt eri tavoilla niin paljon että nämä solid-hyvät teokset väkisin jäävät hieman vielä parempien biisien jalkoihin. Virhe on ehtaa kultti-era Ursusta, mutta kyllä liki kaikki heidän myöhemmästään tuotannosta on tavalla tai toisella vielä mieluisampaa musiikkia minun subjektiiviseen makuuni.
60. Tanssi, Ukko! (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Ei tämäkään paha ole, mutta ehdottomasti ainut kappale loistavalta Onnellinen Sukupolvi -lätyltä joka aina jättää vähän kylmäksi / ei aiheuta minussa mitään suurta. Jos pitäisi miltään UF-albumilta poistaa yksi raita niin että levy kärsisi mahdollisimman vähän, niin se olisi väkisinkin tämä.
59. Ei (Juhlat EP, 2016)
Samasta puusta veistetty kuin Virhe - aivan toimiva ja varsin mieleenpainuva punkkiralli, mutta silti sellainen että siitä oikein kuulee&tuntee miten bändi oli vielä kehittymässä kohti parasta versiota itsestään. Hauska biisi tämä silti on, siitä ei pääse mihinkään.
58. FIX IT (IO, 2023)
Hieman out-of-place IO-levyllä, tuntuen melkein siltä että bändi olisi keskellä syvällisen taiteen aikakauttaan puoli-pakolla tehnyt "vanhan Ursuksen" kuuloisen kappaleen. That being said, kun tämän laittaa samalle soittolistalle ensimmäisten levyjen tekeleiden kanssa, se sopii sinne kuin nenä päähän - eli ehdottomasti taito tehdä "vanhaa Ursusta" oli pysynyt Jussin ja Allun matkassa mukana.
57. Luo/vuta ft. Asa & Jere Valkonen (IO, 2023)
Huvittaa miten kahta ääripäätä minun kaksi vähiten-lemppari-biisiä IO:lta edustavat: FIX IT oli liian tyypillistä Ursusta toimiakseen luontevasti niin kokeilevalla levyllä, kun taas Luo/vuta on NIIN kokeellinen että se hädin tuskin enää tuntuu Ursukselta. Siitä huolimatta, pakko arvostaa bändin skaalaa kun pystyvät tämmöisenkin kappaleen tekemään, eikä se missään nimessä ole huono vaikka ei myöskään istu musiikkimakuuni yhtä hyvin kuin valtaosa poikien tuotannosta.
56. HYA! (Miksei kukaan sano?) (Juhlat EP, 2016)
Niinkuin Virhe ja Ei, mutta jo selkeästi parempaa settiä ja kulttiklassikkouden rajalla. Tähän kappaleeseen on erittäin hauskaa palata aina väliajoin.
55. Nappiin vai vihkoon (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Energinen ralli kolmannelta albumilta, josta en keksi ihmeempää kritisoitavaa kuin että samalta lätyltä löytyy vielä paljon parempia samaan genreen/mielentilaan meneviä ralleja. Onnistunut kappale omassa tyylissään, mutta enemmän albumikokonaisuuden täydentäjä kuin minkäänlainen suursuosikki.
54. Tuote (Pinkki pilvi, 2019)
Pidän kaikista UF-levyistä suhteellisen tasapuolisesti, kuten listan sisällöstä huomaa - mutta selkein hyvyysero levy-ränkingissäni on että ikisuosikkini Pinkki Pilvi menee väkisin suhteellisen selvästi neljän muun edelle. Tämä albumi on minulle uskomattoman tärkeä ja rakas, ja näin ollen sen vähitenkin hyvä kappale sijoittuu suhteellisen hyvin.
Tuote on helppo valinta kyseisen mestariteoksen vähiten-lemppari-raidaksi, lähinnä koska sen tuotanto on aina tuntunut vähän kylmäksi jättävältä ja dynamiikka inasen tasapaksulta. Se silti menee alimman tierin edelle, koska löytyy niin paljon mitä arvostaa - lyriikat ovat loistavaa pohdintaa, ja loppupään torvisektiot bängäävät tajuttomasti.
53. Oot pomo (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
Tiedän, tiedän - valtaosa faneista laittaisi tämän noin neljäkymmentä sijaa korkeammalle, ja järkyttynee tästä sijoituksesta. Haluan tarkentaa, että minulla ei ole mitään tätä debyyttialbumin hittisinkkua vastaan - Oot pomo on hieno kappale ja ansainnut asemansa fanisuosikkina. Kyse tässä on yksinkertaisesti siitä, että rakastan Ursus Factoryä niin paljon että jo tässä kohdassa listaa alamme pääsemään häkellyttävän hyvien piisien pariin, ja suuri valtaosa yhtyeen lauluista ovat minulle vielä rakkaampia.
Silti - Oot pomo ei tee mitään väärin ja ymmärrän hyvin miksi moni fani laittaisi sen reilusti korkeammalle. Sanoitukset ovat kiehtovassa aihepiirissä liikkuvaa hauskaa nokkeluutta, ja kappaleen ydin-groove on ehtaa joraus-ystävällistä jumputusta.
52. Sadetakin pintaan (IO, 2023)
Kaksi nk. kuumaa ottoa peräkkäin, sillä tämäkin lienisi menevän runsaasti korkeammalle Ursus-kansan keskimääräisissä ränkingeissä! Yksi ystävistäni on peräti sanonut, että tämä on luultavasti koko yhtyeen paras biisi hänen mielestään. Jälleen kerran - kunnioitan tätä mielipidettä, eikä minulla tosiaankaan ole mitään tätä kappaletta vastaan. On vain valtava kasa UF-teoksia, jotka istuvat omaan musiikkimakuuni vielä paremmin, ja lista alkaa olla todella tiukan kilpailuhenkinen hyvien ja vielä parempien välillä jo tässä kohtaa.
Mutta joo - kappaleen päämelodia, joka kuullaan niin kitarariffissä kuin kertosäkeen lauluissakin, menee iholle ja lujaa. Jos nyt pitää mitään kritiikkiä alkaa antamaan perustellakseni miksei tämä ole korkeammalla, niin sanoisin että kappaleella ei ole tuosta eteenpäin ihmeemmin tarjottavaa (eikä toki tarvitsekaan olla - lujaa menevä groove toimii ja kantaa biisin, mutta näemmä vain sijalle #52 eikä siitä korkeammalle). Kappale alkaa ihanan raskaalla meiningillä joka toimii, mutta siinä missä moni Ursus-kipale yllättää ja kasvaa nokkelilla dynaamisilla kikkailuilla ja monipuolisilla rakenneosilla läpi mittansa, niin Sadetakin pintaan pysyy visusti samalla tasolla.
51. Aikansa kutaki (Pinkki pilvi, 2019)
Aikansa kutaki on hassu kappale, koska Pinkki pilvi -standardeilla se on heikommasta päästä, mutta pidän siitä siltikin enemmän kuin hyvin suuresta osasta musiikkia, mitä maailmasta löytyy. Olen aina pitänyt tätä kappaletta ANO (mitä kummaa):n henkisenä pikkuveljenä - pitkälti samantyylinen kappale grooven ja tunnelman osalta, mutta ei lähimainkaan yhtä unohtumattoman loistava.
Silti, ANO:a heikompi ei suinkaan tarkoita huonoa, ja Aikansa kutaki onkin varsin hieno tekele levottoman biittinsä ja hauskan soundimaailmansa kanssa. Kun tätä vertaa levynsä suurimpiin kohokohtiin, se helposti tuntuu vähän välibiisiltä, mutta samalla tämäkin on niin kova että jos kuulisin tämän tietämättä bändin muusta tuotannosta mitään, riittäisi se aiheuttamaan vahvan halun perehtyä ja tutustua.
50. Never Give Up (Itua, 2025)
Ursuksen uusin albumi on kiehtovalla tavalla 'tasapaksu' - sen parhaat biisit eivät ole aivan yhtä mestarillisia kuin heidän muiden levyjensä parhaat biisit, mutta vastapainona sen vähiten hyvät biisit ovat parempia kuin minkään muun levynsä vähiten hyvät!
Huonoa raitaa Itua:lla ei ole, se on selvä. Tästä kymmenen oivallisen kappaleen kokonaisuudesta Never Give Up on vähiten mieleeni, mutta siinäkin on paljon mistä nauttia - etenkin pääriffi, joka kuulijasta riippuen menee joko 4/4 tahtilajiin kolmen tahdin grideissä, 6/8 tahtilajiin epätyypillisillä ykkösillä joka toisessa tahdissa, tai sitten 12/8 jakautuen koko kierron mittaisiin pitkiin tahteihin. Suurena rytmi-intoilijana rakastan tätä tulkinnanvaraista toteutusta.
49. Hinta jonka maksan (Itua, 2025)
Itua-biisien keskinäisessä parhausjärkässä tämä levyn toiseksi viimeinen raita kärsii hiukan, koska sävellyksellisesti se ei ole niin erityinen tai ainakaan Ursuksen standardeilla parhaasta päästä. Silti, kappale nousee listallani näinkin korkealle, koska lyriikat ovat aivan loistavat ja hieno lisäys koko levykokonaisuuden syvällisiin teemoihin. Eikä se sävelmäkään paha ole - se on kaikki mitä tarvitaan tukemaan näitä mainioita sanoituksia, mutta ei hirveästi mitään siitä ylimääräistä. Eipä sitä aina tarvitsekaan olla.
48. Eläköön (IO, 2023)
Jos minun pitäisi valita mielestäni toiseksi paras UF-levy Pinkin Pilven jälkeen, niin tämä olisi vaikea valinta sillä jokaisen neljästä muusta albumista voisi helposti argumentoida sille sijalle - mutta luultavasti päätyisin yhtyeen neljänteen studioalbumiin. Yksi monista syistä tälle olisi se, kuinka IO onnistuu harvinaisessa tasapainossa: se tuntuu eheältä kokonaisuudelta, mutta on silti skaalassaan aivan valtavan monipuolinen. Ja yksi niistä monista kappaleista, jotka tuovat aivan omaa yksilöllistä vibaansa IO:lle vaikka myös sopivat taiteelliseen kokonaiskuvaan, on kansanmusa-henkinen Eläköön.
Tässä suloisessa kappaleessa kuullaan monenlaista rytmillisesti leikittelevää groovea, kuten myös upeita laulustemmoja, ja se kaikki vaan toimii. Loistoesimerkki siitä, miten ja miksi rakastan Ursus Factoryä niin paljon - juuri minkään bändin, edes sellaisista joiden tuotanto on paljon kattavampi, 48. paras kappale ei ole näin hyvä!
47. Laulujen aiheet (Itua, 2025)
Ja sitten lisää Itua - ...Itua:a? Itua:ta?! Noh, kuitenkin.
Laulujen aiheet oli aluksi alempana levykohtaisessa rankingissäni, Hinta jonka maksan:in alapuolella ja kamppailemassa harmillisesta viimeisestä sijasta Never Give Up:in kanssa. Mutta tämä on sellainen slow burn -biisi, josta pidän hiukan enemmän jokaisella kuuntelukerralla - en olisi yllättynyt, jos vuoden tai parin päästä se olisi noussut tästä vielä kymmenisen sijaa ylöspäin. Nyt tuntuu vielä siltä, että olisi itselleni valehtelua laittaa se tästä korkeammalle, vaikka kappaleen potentiaali vaikuttaa yhä suurelta. Loistavan pohtiva tunnelma, hienoa dynamiikan käyttöä, ja korvalleni mieluisaa nyanssia sanarytmeissä.
46. Rakastuin lesboon (Virhe EP, 2015)
Vanhan eran kulttiklassikko-punkkiralli, joka pärjää vielä useaa vertaistaan paremmin. Tämä saattaa osittain johtua subjektiivisista mielleyhtymistä - en lähde tässä yksityiskohtiin, mutta sanotaan vaikka että nelisen vuotta sitten olin elämäntilanteessa, missä tämä teos resonoi ärsyttävän paljon. Ei siinä - hienoa, että jokaiselle mahdolliselle kokemukselle ja tunnetilalle löytyy osuva kappale UF:n katalogista.
45. Tahdotko kipua (Itua, 2025)
Hell jea! Itua-levyn toinen raita pärähtää käyntiin Morello-henkisellä riffillä, jonka jälkeen Jussi Pelkonen kanavoi grungen jättiläisiä laulumelodioillaan. Tämän myötä Tahdotko Kipua on ehdottomasti Ursuksen eniten Audioslave-inspiroitunut biisi, ja sehän ei voi olla mitään muuta kuin aivan loistava asia. Menee lujaa!
44. Hei zombi (Pinkki pilvi, 2019)
Tämä kipale ei koskaan ollut rakastakin rakkaamman Pinkki Pilvi -levyn suuria kohokohtia meikäläiselle, mutta samalla tärkeä osa kokonaisuutta ja enemmän albumin arvoa korostava yksilö kuin mitään ylimääräiseltä tuntuvaa. Lyriikat ovat pirteän hassut, ja groovaava rytmittely tukee tätä mainiosti. Siirtymä pre-choruksesta kertsiin on simppelillä tavalla äärimmäisen toimiva volat kaakkoon -hetki joka kerta.
43. Oletko siellä (Itua, 2025)
Ensimmäinen sinkku, joka Itua-levyltä julkaistiin, oli klassinen esimerkki hitaasti lämpeävästä kappaleesta. Pari ensimmäistä kuuntelukertaa jättivät hieman kylmäksi, mutta biisi alkoi avautumaan lisää ja lisää joka kerta, tavalla joka on tyypillistä Itua-kappaleille - niistä valtaosa ei ole samalla tavalla päräyttävän unohtumattomia heti ensikuuntelulta kuin monet yhtyeen alkupään tuotannon biisit, mutta niihin rakastuu enemmän ja enemmän kunhan niihin on päässyt sisälle. Kuukausi sitten Oletko Siellä olisi saattanut olla top viidenkympin ulkopuolella, mutta kuukauden päästä en ihmettelisi jos se löytyisikin top neljästäkympistä.
42. Eksistentiaalinen biisi (Pinkki pilvi, 2019)
Tämän biisin tarkka sijoittaminen on haastavaa - sen ensimmäiset viisitoista sekuntia ovat yksi siisteimmistä aloituksista millekään biisille koskaan läpi musiikkihistorian (en edes liioittele), ja loput kappaleesta tuntuu väkisin vähän antiklimattiselta koska se ei aivan onnistu täyttämään tämän megabängeri-aloituksen lupaamaa potentiaalia. Silti, en halua rankaista tästä liikaa, koska kyseinen rima on absurdin korkea - loppubiisi on loistavaa musiikkia, vaikka ei ihan niin hyvää kuin mitä nuo alkuhetket lupaavat. #42 lienee osuva sijoitus.
41. Tytär radiojuontajan (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Onnellinen Sukupolvi sisältää monia kappaleita, joita ei voi kuvailla muuten kuin Ralleiksi isolla ärrällä, ja Tytär radiojuontajan on tässä kategoriassa eturivin kamaa. Fiilis on aivan biisin alusta loppuhetkiin asti katossa, ja hyväntuulinen tunnelma tekee tästä täydellistä kuunneltavaa lämpimänä kesäpäivänä. Onneksi tällaisia Ralleja on olemassa!
40. Jumalautapojat (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
Yksi parhaista ystävistäni on monesti sanonut tätä koko UF-tuotannon #1 -parhaaksi biisiksi - ja hullua kyllä, omasta sijoituksestani huolimatta minä ymmärrän ja arvostan tätä mielipidettä. Kertonee siitä, miten tasaisen upeaa Ursuksen musiikki on, kun sama biisi voi olla toiselle se ykköslemppari ja toiselle sijalla neljäkymmentä.
Tämä absoluuttinen bängeri yhtyeen ensimmäiseltä pitkäsoitolta pitää yllä huikean määrän energiaa läpi sen koko keston, ja tämä energia on äärimmäisen mukaansatempaava ja mieleenpainuva. Loistavaa settiä!
39. Rakkauttasi tarvitsen (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Näen Onnellinen Sukupolvi -albumin eräänlaisena siirtymävaiheena kahden ensimmäisen levyn punkahtavan impulssi-riehumisen ja kahden uusimman levyn harkitun taiderock-eran välillä. Tämä tekee kolmannesta albumista (hyvällä tavalla) kaoottisen kokonaisuuden, jonka biiseistä osa sopisi täydellisesti Pinkki Pilvelle mutta ei voisi kuvitellakaan IO:lle, ja osa juuri toisinpäin. Ja Rakkauttasi tarvitsen on tälle sekamelskasopalle uskomattoman sopiva avausraita.
Suuret, gospel-vaikutteiset laulustemmat mutta pohjimmiltaan hyvin ursusmainen rokki-groove tukemassa näitä - ah, mikä soundien miljöö. Erityisesti haluan korostaa Pelkosen unohtumatonta kitarasooloa, ja riemukasta dynamiikkavaihtelua etenkin kappaleen loppua kohden.
38. Kotelo (Itua, 2025)
Yhdestä kehumisen arvoisesta kitarasoolosta toiseen - tässä uuden album tekeleessä on sitä jotain. Kotelo on yksi niistä biiseistä, että ensimmäinen kuuntelukertasi porautuu verkkokalvoillesi unohtumattomana kokemuksena. Haluaisin laittaa tämän herkän taidepläjäyksen korkeammalle, mutta jumalauta kun alkaa olla niin laadukasta tässä vaiheessa! Mutta joo - se kitarasoundi tämän kappaleen loppusoitossa, ja miten varsinainen soolo muljahtaa käyntiin tunnelmallisen build-upin jälkeen - se menee iholle. Kovasti toivon tämän olevan setissä kun UF tulee Jyväskylään huhtikuussa, koska voin vain kuvitella miten tämä hittaisi livenä.
37. Miettusen paku (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Niin moni UF-kappale edustaa hidasta lämpeämistä ja nousevaa arvoa, että harvoin törmää kappaleisiin heikäläisiltä jotka toimisivat päinvastaisesti. Täytyy sanoa (kaikella hyvällä, sillä jokaisen kappaleen ei tarvitse olla useilla tasoilla avautuva taideteos), että Miettusen paku on juuri sellainen. Kun ensin kuuntelin Onnellinen Sukupolvi -levyn läpi, tämä oli ehdotonta top 3 -kamaa sille levylle ja ehtaa top 10 -kamaa bändin koko tuotannolle mielestäni.
Ja juttu on se, että ei tämä kappale ole mitenkään huonontunut - se on vaan pysynyt samalla tasolla, ja moni muu on liidellyt sen ohi edellämainitun hitaan lämpeämisen merkeissä. Kaikki, mitä tämä hyväntuulisen nostalginen kipale tekee parhaiten, on selvää jo ensi kuuntelulta - mutta so what? Se toimii, ja on hersyvän ihana biisi omassa simppelissä luokassaan.
36. Jumalan hiljaisuus (Itua, 2025)
Nyt aletaan päästä Itua -levyn suuremman luokan kohokohtiin! Kaksi ensimmäisenä julkaistua singleä eivät vielä ihan vakuuttaneet minua siitä, millainen albumi oli tuloillaan, mutta Jumalan hiljaisuus muutti kaiken. Kappaleen raskaasti pärähtävät riffi ja kertosäe luovat upean kontrastin herkän melodisiin säkeistöihin, saaden aikaan lopputuloksen joka tuntuu siltä kuin Sadetakin pintaan ja Pinkki Pilvi -eran balladit olisivat rakastelleet ja saaneet vauvan. Lujasti hittaava teos!
35. Tanssilattialle vielä mahtuu (IO, 2023)
Kertakaikkisen suloinen kappale, joka jälleen kerran toimii esimerkkinä siitä miten eheydessään monipuolinen kokonaisuus IO-levy on - jos minkä tahansa biisin poistaisi, niin käsitykseni koko albumista murenisi kuin mureneva huojuva torni, ja tämä ehdottomasti koskee myös tätä viattoman sentimentaalista slovaria jonka kontrasti ympärillä oleviin raitoihin on tärkeä. Tanssilattialle vielä mahtuu on herkän tunnelmallinen ja onnistuu aina tuomaan spesifejä tunteita pintaan sellaisella tavalla, missä mikään ei onnistu niin osuvasti kuin hyvä musiikki.
34. Kaikki on niin vitun ihan jees (Virhe EP, 2015)
Joskus olin sitä mieltä, että tämä 10/10 -nimen omaava kipale on paras biisi Ursuksen kahdelta pre-albumi-ajan EP:ltä. Nyt on käynyt niin, että kaksikin moista biisiä on noussut sen edelle (pian selviää mitkä kaksi, tai tosifanina voisit jo yrittää muistella ja päätellä tässä kohtaa että mitkä), mutta siitä ei olla päästy (eikä tulla pääsemään) mihinkään, että kyllä tämä on helvetin kova biisi.
Ironialla leikittelevät lyriikat, hauskat ja energiset taustalaulut, ja mieleenpainuva spektaakkeli-outro kaikki tekevät osansa nostaakseen tästä absoluuttisen kulttiklassikon. Joskus maailma tuntuu raskaalta paikalta, mutta toisinaan on hyvä muistaa, että välillä kaikki tosiaan on niin vitun ihan jees.
33. Mä en tiedä mitä rakkaus on (Pinkki pilvi, 2019)
Subjektiiviset mielleyhtymät värittävät näitä listauksiani paljon, etenkin Ursuksen kaltaisen bändin kohdalla - moneen heidän kappaleistaan liittyy itselleni tärkeitä muistoja, jotka väkisin nostavat kyseisen biisin arvoa sydämessäni. Mutta harvasta biisistä voi sanoa, että hienoin muisto kappaleeseen liittyen on se kerta, kun kuuntelin kyseisen kappaleen ja se ei merkinnyt hirveämmin mitään - mutta tuo kuvastaa sitä spesifiä tunnesidettä, mikä minulla on syntynyt tähän Pinkki Pilvi -klassikkoon.
Asia on nimittäin niin, että pitkinä ja epätoivoisina sinkkuvuosinani tämä kappale tuli minulle vähän liiankin tärkeäksi aina välillä - se oli niitä biisejä, mitä tuli luukutettua jos teki mieli rypeä itsesäälissä, ja tietyt osat tuntuivat resonoivan suorastaan absurdin paljon. Syystä tai toisesta, tämä kappale unohtui soittolistoilta jossain kohtaa, ja tuli todella pitkä väli, missä en kuunnellut sitä kertaakaan - ja seuraava kerta kun sen kuulin, olin asettunut aloilleni onnelliseen parisuhteeseen nykyisen kihlattuni kanssa. Kun kappale tuli tuollaisessa elämänvaiheessa vastaan joltain vanhalta soittolistalta, niin koin aivan todella vahvan tunnekokemuksen - nimittäin konventionaalisen tunnekokemuksen täydellisen puutteen. Lyriikat ja melankoliset melodiakulut eivät enää resonoineet, kappale ei enää tuntunut kertovan minusta tai puhuttelevan minua, ja tämän älyäminen konkretisoi, miten onnelliseksi ja tasapainoiseksi elämäni oli muuttunut.
Kiitos, Mä en tiedä mitä rakkaus on - olit kuin ystävä minulle aikana kun tarvitsin sinua, ja olen kiitollinen että nykyään et tunnu muulta kuin muistutukselta kummallisesta ajanjaksosta menneisyydessä.
32. Darth Vader (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
Ursus Factoryn debyyttialbumilta löytyy ne kaksi biisiä, jotka ovat aivan mahdottoman vaikeita sijoittaa tällaiseen ränkingiin. Niiden keskinäisen järjestyksen määrittäminen tuntuu mielivaltaiselta koska kyseessä on käytännössä sama biisi, ja niiden vertaaminen muihin biiseihin tuntuu oudolta koska niiden funktio on niin erilainen ja ne onnistuvat aivan eri ulottuvuudessa. Tämän ikonisen duon voisi sijoittaa paljon alemmas, perustellen tätä esimerkiksi sillä, että kappaleet eivät ole kovin monipuolisia ja niissä ei ehdi tapahtua paljon - mutta tuo olisi loppujenlopuksi aika kapeamielistä ajattelua siitä, millä eri tavoilla musiikki voi onnistua.
Darth Vaderin (ja Matt Damonin) olemassaolo rikastaa Ursuksen tuotantoa äärimmäisen paljon - yksi hauskimpia yksityiskohtia heidän katalogissaan, ja yksi kiehtovimpia faktoideja mitä kertoa ei-faneille toivossa että innostuisivat kuuntelemaan Ursusta, on se että tältä levyltä löytyy kaksi alle minuutin mittaista punkkirallia joissa on täysin sama sävelmä mutta eri sanat. Rakastan tätä pätkää Ursus-loressa, ja näitä kappaleita on kyllä tullut luukutettua monessa eri kontekstissa (puhumattakaan siitä, miten usein niiden hauskoja sanoituksia tulee lainattua arjessa).
31. Matt Damon (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
Ylläri ylläri, Darth Vader ja Matt Damon ovat peräkkäisillä sijoilla. Niiden keskinäinen järkkä voisi mennä mitenpäin vaan, mutta nyt päädyin tähän - molempien lyriikat ovat riemukkaan hauskat ja myös oivaltavat, mutta Matt Damon puhuttelee vielä enemmän. Kyse ei edes ole pelkästä tekstistä, vaan myös Pelkosen deliverystä - intohimo, jolla lainit kuten "SEN NIMI PITÄIS OLLA MATT PASKA" tai "Matt Damon...on poliisi!" huudetaan, on joka kerta yhtä hysteeristä.
30. Enneunia (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Minulle henkilökohtaisesti, tämä on THE arkkityyppinen Ursus Factory -kappale. Jos pitäisi soittaa yksi kappale jollekulle, jolle bändi ei ole tuttu, antaakseen kuvaa siitä millainen yhtye on kyseessä, en keksisi osuvampaa esimerkkiä kuin Enneunia. Tämähän tietysti tarkoittaa, että kappale ei ole mikään suurenmoinen rajoja rikkova taidepläjäys, mutta eipä kaikkien paremman pään biisien tarvitsekaan olla. Jos pidät Ursuksesta, pidät varmasti tästä biisistä, joka on niin ehtaa Ursusta kuin olla voi.
29. Hääyö (Juhlat EP, 2016)
Nyt ollaan todellisten kulttiklassikkojen äärellä. Juhlat EP:n päätösnumero on mennyt tässä ränkingissä jopa Virhe EP:n päätösnumeron edelle, tosin kamppailu oli tiukka. Tässä teoksessa on vaan sitä jotakin - kuten Apulannan Ilona?, Ursuksen Hääyö on todella aikaisen tuotannon balladi, joka ei ole yhtä sliipatun hieno kuin myöhemmät moiset, mutta joka kaikessa rosoisuudessaan hittaa vielä syvemmälle jollain primaalisella tasolla. Allun rumpufillit kappaleen kasvaessa loppua kohden, puhumattakaan kylmiä väreitä aiheuttavista nousevista laulustemmoista, ovat jonkin suuren äärellä.
28. Ano (mitä kummaa) (Pinkki pilvi, 2019)
Taas kerran - hullua ja käsittämätöntä, miten kappale mitä pidän näin rakkaana voi olla vaan sijalla #28. Siitä ei vaan pääse mihinkään, miten ärsyttävän paljon hyviä biisejä Ursus-poikien tuotantoon mahtuu!
Mutta joo - sanoin aiemmin, että Aikansa Kutaki on Ano:n henkinen pikkuveli, joten nyt on isoveljen vuoro. Tämä tarttuva bängeri edustaa sitä, mikä 2-3 ensimmäisen levyn ajan nähtiin "tyypillisenä Ursus-groovena", ja tekee samat asiat mitä moni muu heidän biisinsä tekee mutta vielä paremmin. Sanarytmit istuvat koukuttavasti dynaamisen instrumentaaligrooven päälle, ja lyriikat ovat hulvattoman nokkelat. Tämä on niitä biisejä, joiden soidessa livenä yleisö jysähtää sellaiseen klubi-pomppimisen ja moshpitin täydelliseen välimuotoon, mitä vain Ursus Factory saa aikaan.
27. Mitä mies mitä äijä (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Niin hyvä kokonaisuus! Allun hektinen rummuttelu säkeistöissä pumppaa kuulijan täyteen energiaa joka kerta, bändin jäsenten välisestä ystävyydestä inspiroituneet lyriikat ovat hauskat ja liikuttavat, ja se hetki kun bassorumpu alkaa polkemaan tahtia puolivälissä pre-chorusta on suorastaan selittämättömän hypen-täyteinen.
26. Ursus Factory Party (Juhlat EP, 2016)
Yllätyin vähän itsekin siitä, että tämän OG-ajan helmen arvo on noussut itselläni näin paljon viime ränkingiin nähden. Subjektiivislla mielleyhtymillä on tässä suurehko rooli, kappaleesta kun on tullut liki selittämättömän iso juttu minulle ja puolisolleni - mutta kyse ei ole pelkästään siitä. Tämä kappale on kaikessa näennäinsessä yksinkertaisuudessaan jonkin hyvin aidon äärellä. Monesta Ursuksen biisistä kuuluu impulsiivisen reenis-jamittelun välitöntä sielukkuutta, mutta Ursus Factory Party on enemmän tai vähemmän omassa luokassaan tässä kategoriassa. Yhdessä tehdyn musiikin hauskuus välittyy tästä kipaleesta mainion rehellisesti, ja tekee siitä äärimmäisen viihdyttävän kuuntelukokemuksen.
25. Ei siipii (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
Jos jokin bändi tässä maailmassa osaa takuuvarmasti lopettaa levyn asianmukaisella bängerillä, niin Ursus Factory - tämän huomaa siitä, että viiden studioalbumin lopetusraidoista huonoiten sijoittunut on sijalla #25 asti. Kaikki viisi finaalinumeroa ovat minulle omilla tavoillaan hyvin rakkaita, eikä niistä yhtäkään haluaisi laittaa muiden alapuolelle - mutta näin nyt kävi ensimmäisen levyn lopetusbiisille.
Ei siipii on jonkinlainen esiaste siitä groovesta, mitä kappaleet kuten Sadetakin pintaan ja Jumalan hiljaisuus tulisivat olemaan - mutta syystä tai toisesta, tämä alkukantaisen raaka ote hittaa minulla vielä kovempaa kuin myöhempien kappaleiden isosti tuotettu soundi. Tässä biisissä ollaan jonkin hyvin aidon tunteen äärellä, ja raskaasti pärähtävä soitto tunteita vuodattavien sanoitusten ja sointujen aisaparina toimii upeasti. Yksi niistä kappaleista, jossa aloitusvolumesta riippumatta kuulijan on pakko nostaa äänentasoa kappaleen aikana, jotta kokemus olisi entistä fyysisempi.
24. Mitä luolassa on (IO, 2023)
Silkkaa timanttia IO:n taiteellisesti kunnianhimoiselta jälkipuoliskolta. Paras juttu tässä kappaleessa on yksinkertaisesti se, miten hyvin kappaleen pääriffin eksoottinen groove rullaa - sen luukuttamisessa on jotain selittämättömän koukuttavaa. Myös kehumisen arvoista: Stadin Kesä:n toimivaksi todettua meininkiä kanavoiva pre-chorus nokkeline sanoituksineen, C-osan riimitys "Vampyyri, demoni / Nyt kuuntele mun demoni", sekä kylmiä väreitä aiheuttavat yhtymäkohdat muihin IO-kappaleisiin (tyylikäs 6/6 viittaus ekassa säkeistössä, sekä suorastaan eeppinen Perintö-repriisi väliosassa).
23. Ootan sitä joka muuttaa kaiken (IO, 2023)
Tämä kappale ja Mitä luolassa on muodostavat tehokkaan parin, ja ovat niin tasaväkisen hyviä että päätyivät peräkkäisille sijoille tällä listalla! Ootan sitä joka muuttaa kaiken saa täpärästi korkeamman sijan - tämän voisi attribuoida niin säkeistöjen nokkelalle riimittelylle koukuttavissa laulustemmoissa, tunnelmoivalle puheväliosalle, tai sille kuinka selittämättömän lujasti kertosäe hittaa.
22. Pakko mennä keskukseen (Pinkki pilvi, 2019)
Ai kuinka pieniä hyvyyserot alkavat olemaan päästyämme listalla näin korkealle? No, Pakko mennä keskukseen oli joskus ehdoton top 3 UF-kappale minulle. Tokihan heiltä on tullut kolme levyä lisää sen ajan jälkeen, mutta silti - käsittämätöntä, että kappale joka joskus hipoi ykkössijaa, on nyt peräti top kahdenkympin ulkopuolella. En ole mitenkään edes kääntynyt tätä kappaletta vastaan tai mitään - koen pitäväni siitä yhtä paljon kuin aina ennenkin, mutta sen on ohittanut ajan saatossa moni sellainen, joiden arvo on syystä tai toisesta kasvanut entisestään.
Mutta joo - ehtaa nostalgiaa sille ajalle, kun Pinkki pilvi oli juuri julkaistu ja olin ensimmäistä kertaa löytänyt tämän bändin. Kappale rullaa hillittömästi eteenpäin groovaten kuin jäätelökakku puutarhassa, ja meininki on katossa.
21. Baby mä oon rock n' roll (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
Nostalgiasta puheenollen - vaikka minulla ei ole tähän ensimmäisen lätyn fanisuosikki-raitaan samanlaista henkilökohtaista tunnesidettä kuin moneen muuhun Ursus -biisiin, niin yhdistän Baby mä oon rock 'n' rollin ihastuttavan vahvasti siihen, mitä se on kun kuuntelee vanhaa Ursus Factorya.
Vaikka tämä ei ole Älä lopeta uskomista rakkauteen baby:n paras biisi, niin se on monessa mielessä albumin ja Ursus-aikakautensa kuvaavin - jos tekee mieli kuunnella nimenomaan vanhaa Ursusta, niin tämä kipale on asian ytimessä. Rokkaa lujaa, energia on suuri, ja kappaleen syke pumppaa sillä spesifillä tavalla mihin vain Jussi ja Allu pystyvät.
20. Kylmä maa (Itua, 2025)
"Palkkana vain, palkkani sain / En saanut armoa, sain vain lain / Katsoin taivasta, sä olet mulle velkaa"
Näin alkaa ensimmäinen säkeistö Itua-levyn avausraitaan, ja JUMALAUTA (heh) mitkä kylmät väreet siitä tuleekaan. Albumi toimii parhaiten kun on jokseenkin perillä laulujen kontekstista, sillä tapa, jolla Jussi Pelkonen tulkitsee omaa taustaansa, nykytilannettaan ja monimutkaista suhtautumistaan uskontoon lyriikoiden välityksellä, on jotain aivan jäätävää. Koko levy pohtii hengellisyyttä harvinaisen rehellisellä ja moniulotteisella otteella, ja Kylmä maa on biisiyksilö jossa tämä tulee erityisen voimakkaasti esille. Sanat ovat samaan aikaan riipaisevat ja voimaannuttavat, ja sävelmä tukee tätä tyylikkäästi.
19. Stadin kesä (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Tekisi niin kovasti mieli laittaa tämä aivan uskomaton bängeri top kymppiin - mutta tämän tierin biisejä löytyy Ursuksen tuotannosta niin monta. Ihailtavan monta, näin fanin näkökulmasta, mutta ärsyttävän monta listantekijän näkökulmasta.
Stadin Kesä:n lyriikat toimivat niin monella tasolla - twisti Eino Leinon Lapin Kesään toteutuu mieltä-räjäyttävän nokkelasti, mutta samalla sanoitukset toimivat vallan mainiosti ilmankin sitä näkökulmaa. Muistan elävästi sen hypen, kun kuuntelin tämän biisin ensimmäistä kertaa, hämmästellen neronleimauksia kuten "MIKSET USKO SAUNATONTTUUN / MIKSI NUORI MIES ON VALMIS MONTTUUN". Kaikki tässä biisissä, mutta etenkin kontrasti uhkaavasti tunnelmoivien säkeistöjen ja lujaa-huutavien & ratmi-groovaavien pre-chorusten välillä, vaan toimii.
18. Perintö (IO, 2023)
Voin vaan kuvitella, millainen myllerrys Jussin ajatusprosesseissa vanhan Ursuksen nuoresta rellestyksestä kohti Itua:n hengellisiä kysymyksiä (ja vastauksia?) on ollut meneillään, kun pojat ovat säveltäneet tätä biisiä. Ainakin minulle kuuntelijana Perintö kuulostaa ja tuntuu siltä, että villi rokkimusa ja syvältä perinteisen hengellisen musiikin syövereistä tuleva kollektiivinen muisto (dare I say - perintö) törmäävät yhteen, kenties hiekan väkivaltaisesti, ennen kuin tämä taistelu ratkaistaan Itua-biisien yhdenmukaisella tyylillä.
Ja haluan korostaa, että tämän biisin ristiriitaisuus ei ole millään mittapuulla huono asia, vaan rakastan sitä syvästi. Droppi raskaasta hevimeiningistä "Isä taivaan, äiti maan" -kuoro-osioon on niin äärettömän siisti, ja siirtymä siitä takaisin heviriffiin on kenties vielä eeppisempi. Huhhuh mikä elämys.
17. Mimosa (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Osa minusta ei olisi halunnut laittaa tätä aivan niin korkealle, kappale kun toimii vähemmillä leveleillä ja yksinkertaisemmin kuin Perintö tai Kylmä maa - mutta tuo osa minusta on tekotaiteellinen ja elämän vähän turhan vakavasti ottava. Kun muistutan itseäni musiikkimakuni filosofisesta ytimestä, niin se ravistaa minua olkapäistä ja huutaa, että simppeli ja hyväntuulinen Ralli voi olla aivan yhtä hyvä kuin nerokkaampi ja taiteellisempi teos, ja nämä kaikki biisit kuuluu sijoittaa tänne sen mukaan, miten hyvin ne onnistuvat omassa kategoriassaan. Ja Mimosa on omassa kategoriassaan silkkaa kultaa.
Kuten mainittu pitkin tätä listaa, Onnellinen Sukupolvi on täynnä absoluuttisia Ralleja isolla Ärrällä, ja Mimosa on kyllä niiden kingi. Lämpimät emotionaaliset mielleyhtymät boostaavat tätä kesäistä rakkaus-rokki-rallia yhä korkeammalle - minun vetämä hääbändi avasi toisen setin tällä biisillä veljeni häissä viime vuonna, ja ai että kun oli hauskaa. On tämä kertakaikkiaan mainio kappale.
16. Jos tahdot istuttaa puutarhan (Itua, 2025)
"Luvassa on kipua / Mut lopulta itua / Ja ilman sitä ei oo mitään"
Vaikka et samaistuisi Jussin uskonnollisiin kokemuksiin joista Itua:lla lauletaan, niin tämä levyn päätösraidassa monesti toistuva fraasi lienee resonoivan kenelle tahansa, joka on kokenut minkäänlaisen prosessin, joka on ollut haastava mutta loppupeleissä tuskan arvoinen.
Koko tämä biisi (mutta erityisesti tuo 5/5 fraasi) kuvastaa tällaisia prosesseja liikuttavan upealla tavalla, linkittäen albumilla käsiteltyjä teemoja yhteen juuri sellaisella tavalla, mitä lopetusraidat parhaimmillaan tekevät. Sävellyksellisesti Jos tahdot istuttaa puutarhan on aivan mestarillista settiä, ja dynaaminen kasvu tukee sanomaa oivallisesti.
15. Askel keveä (Pinkki pilvi, 2019)
Nyt ollaan asian ytimessä. Aikalailla jokainen tämän levyn neljästätoista raidasta on jollain spesifillä tavalla nostalginen siihen aikaan, kun ensin löysin Ursus Factoryn ja popitin heidän tuotantoaan aivan hitosti, mutta Askel keveä on tässä kategoriassa omaa luokkaansa. Kappaleen chilli ja rempseä yleisviba tuo niin tärkeän kontrastin albumin energisempiin biisiyksilöihin, ja sen kuunteleminen tuntuu aina lempeältä tuulahdukselta. Huikeaa lyriikkaa, hienoa harmoniaa sävelmässä, ja ihastuttava groove - tähän biisiin en tule koskaan kyllästymään.
14. Isä meidän (Itua, 2025)
Tuntuu tyhmältä valita mikään Itua -biisi ylitse muiden, kun ne kaikki tukevat levyn kokonaisuutta omilla tärkeillä tavoillaan - mutta tämmöiseen listaamiseen kun mennään, niin ei siitä pääse mihinkään että Isä meidän on minun ykköslemppari siitä setistä. Tuntuu pahalta valita kappale, joka kuulostaa enemmän "vanhalta Ursukselta" kuin valtaosa levyn biiseistä, minun lempparikseni, minä kun niin kovin arvostan Itua:n uusia tuulia ja bändin kasvua eri suuntiin. Mutta tämä on vaan niin helkkarin kova biisi - ei sen takia, että se on vähän enemmän vanhan Ursuksen tyylistä musiikillisesti, mutta koska se vaan on niin helkkarin kova.
Kappaleen energinen groove ei anna periksi hetkeksikään, ja sitä kuunnellessa oikein tuntee, kuinka adrenaliini virtaa. Sanoitukset sisältävät loistavaa pohintaa kuten voi Itua-biisiltä olettaa, ja kaikki muukin dynamiikasta laulumelodioihin vörkkii upeasti - mutta etenkin tuo nopea ja sähköinen groove on syy sille, miksi tämä sijoittuu näinkin korkealle.
13. Tuulen synty (IO, 2023)
Huhhuh, mitkä kylmät väreet tulikaan kun kuulin tämän taidepläjäyksen ensimmäistä kertaa. Spoilaamatta liikaa listan kärkipäästä, niin Tuun tuun tuun oli noussut yhdeksi suursuosikeistani siitä asti, kun IO-levyn ensimmäinen puolisko julkaistiin EP:nä. Kun koko albumi tuli ulos, valvoimme kihlattuni kanssa kuuntelemaan koko homman heti keskiyöllä. Viimeinen raita Tuulen synty alkaa hillityn herkkänä balladina, kasvaa pikkuhiljaa suuremmaksi ja suuremmaksi kasvattaen tunnelmaa mystisillä ja pohtivilla sanoituksillaan - ja viimeinen reilu minuutti, etenkin silloin ensimmäisellä kuuntelukerralla, oli suurenmoinen elämys.
Albumi oli jo valmiiksi tuntunut enemmän poettisen eheältä kokonaisuudelta kuin aiemmat Ursus-levyt, ja se että koko viimeinen kappale johtaa järisyttävän eeppiseen Tuun tuun tuun -crossoveriin oli jotain odottamatonta ja upeaa. Tämä luo albumille mahtipontisen full circle -tuntuman, ja moni pieni yksityiskohta tekee tästä huipentumasta tehokkaimman mahdollisen version itsestään.
12. Vielä yksi päivä ft. Venla Aho (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Kauniista lopetusraidoista puheenollen, tämä teos on myös sitä mutta hyvin eri tavalla. Olen aina pitänyt Onnellinen Sukupolvi -lätyn finaalinumerosta, mutta ensimmäisten kuuntelukertojen perusteella arvostukseni ei ollut puoliakaan siitä mihin se on vuosien varrella kasvanut - Mimosat ja Stadin Kesät ja pari muuta menivät heittämällä tämän ohi ränkingissäni. Ajattelin, että kaunis balladi ja hyvällä tavalla erilainen Ursuksen tuotannossa, mutta ei aivan mikään all-timeri.
Mutta tässä kappaleessa On Sitä Jotakin joka saa lämpenemään enemmän ja enemmän jokaisella kuuntelukerralla. Tämä korostui etenkin kesällä 2023, kun Vielä yksi päivä päätyi yhdeksi niistä lukuisista Ursus-kappaleista, jotka sattuivat soimaan merkittävässä henkilökohtaisen elämän hetkissä, ja saamaan tästä aimo annoksen tunnearvoa. Nykyään tämän biisin kuunteleminen takaa melko varmasti kyyneliä, kun siitä on tullut niin kovin liikuttava ja tärkeä. Tuntuu luissa ja ytimissä, ja etenkin sydämessä!
11. Pinkki pilvi (intro) + Tähdistöön! (Pinkki pilvi, 2019)
Pitkän pohdinnan jälkeen päätin, että nämä kaksi Pinkki pilvi -levyn minibiisi-tapausta lasketaan tälle listalle niin, että introkappale ja sitten täysmittainen kappale, johon se johtaa, lasketaan pakettina yhdeksi biisiksi. Olisi ollut omituista sijoittaa Pinkki pilvi (intro) kuten myös Pa1 listalle omina biisiyksilöinään, kun niiden ei oikein ole tarkoituskaan olla olemassa ilman seuraavan biisin kontekstia - ja myös Tähdistöön! ja Yhdessä tuntuvat vähän oudoilta ilman introraitojaan, kun rakastan näitä siirtymiä niin paljon että kuuntelen nämä biisit komboina aina kun mahdollista.
Ja etenkin näin pakettina laskettuna, Pinkki pilvi (intro) + Tähdistöön! on yksi Ursuksen huikeimpia tähtihetkiä (heh). Pinkki pilvi on minun kaikkien aikojen ykkössuosikki suomalaisista albumeista, ja tämä kertakaikkisen bängeri aloitus on yksi monista syistä tälle. Introraita kasvattaa hypeä aivan uskomattomiin mittasuhteisiin, ja kun Tähdistöön! pärähtää käyntiin, niin meininki on katossa. Kappaleen lyriikat (ja into, jolla Jussi ne puolihuutaa) ovat ehkä paras esimerkki siitä, miten Ursus Factory tunnetusti ei laula suomeksi vaan nimenomaan stadiksi, ja ah miten mieleenpainuvat nämä sanoitukset spontaanintuntuisella energiallaan ovat. Mestarillista.
10. Pastoral (IO, 2023)
Joka kerta, kun kuulen tämän pitkän ja taiteellisen sävelrunon IO-levyltä, niin arvostukseni sitä kohtaan nousee entisestään. Sanoitukset ovat hyvin mahdollisesti parhaat koko Ursuksen katalogissa, mutta pakko myös kehua musiikillista puolta - vaikka iso osa biisin sävelmästä pysyy (hyvällä tavalla) samana, niin dynamiikan käyttö ja erinäiset nyanssit sovituksessa tekevät aivan valtavan työn sen eteen, että voimakkaimmat kohdat hittaavat ekstra-lujaa ja herkimmät kohdat liikuttavat mahdollisimman syvältä.
Kappaleen teksti toimii itsessäänkin ilman ihmeempää kontekstia, mutta liikuttaa vielä enemmän jos tietää mitään Jussi Pelkosesta ja hänen matkastaan - ja etenkin kun kappaleen kuuntelee nyt, tietäen että tämän sävellettyään hänen tiensä veisi kohti Itua-albumin tekemistä. Aivan hullua miten tämä maaginen ukkeli päivitteli, kuinka "Ilosanomaa / ei voi keksiä omaa", ja sitten hän enemmän tai vähemmän todisti väitteen vääräksi todella inspiroivalla tavalla seuraavan levyn merkeissä. IO-biisien keskeneräinen filosofointi ja Itua-biisien itsevarma suunta kohti jonkinlaisia vastauksia muodostavat koskettavan kokonaisuuden.
9. Pa1 + Yhdessä (Pinkki pilvi, 2019)
Tässä ehkä tärkein syy miksi päätin laskea tietyt kahden biisin kombot yhdeksi biisiksi - pelkkä Yhdessä (puhumattakaan pelkästä Pa1:stä) ei pääsisi lähellekään top kymppiä, vaikka molemmat ovat yksittäisinä raitoina suhteellisen kovia. Mutta Pa1 + Yhdessä -kombo (etenkin koko Pinkki pilvi -levyn luukuttamisen kontekstissa) on yksi majesteettisimpia kuuntelukokemuksia, mitä Ursus Factory on urallaan tehnyt. Raidat täydentävät toisiaan niin hienosti, ja niiden välinen siirtymä on yksi gloriööseimpiä hetkiä, mitä musiikista löytyy, jos minulta kysytään.
Pa1 on itsessäänkin hieno äänimaisema-taidepläjäys, mutta se pääsee oikeuksiinsa vain kun se toimii siltana Yhdessään. Samaten Yhdessä on itsessäänkin hieno balladi, mutta se hittaa niin paljon kovemmin jos vaan kuuntelee Pa1:n alle. Nämä raidat täydentävät toisiaan, ja toimivat parhaiten - dare I say it - yhdessä.
8. 6/6 (IO, 2023)
Tämän kappaleen kohdalla juttu on se, että säkeistöt ovat 5/5, kun taas kertosäkeet (tai tulkinnasta riippuen pre-chorukset) ovat 5/5, ja sitten taas post-chorukset (tai tulkinnasta rippuen kertosäkeet) ovat itseasiassa myös 5/5. Tai, jos käyttää asteikkoa nollasta kuuteen, niin 6/6.
Mikään osa tätä kappaletta ei ole muita heikompi (toki jos olisi pakko valita, niin kaikki muut hetket jäävät inasen loppupuolen modulaation varjoon, mutta ero on hiuksenhieno), vaan kuuntelukokemus on täyttä kovaa ajoa ja silkkaa meininkiä upeiden sanoitusten värittämänä alusta loppuun. Muistan kun tämä oli se uusi jännittävä biisi, jota haluaa luukuttaa kokoajan, mutta kolmen vuoden aikana se on ehtinyt kehittyä yhdeksi pitkäjänteisimmistä kestosuosikeistani.
7. Don't Stop Believin' (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
En edes vitsaile kun sanon, että saatan hyvinkin rakastaa tätä kappaletta vielä enemmän kuin sen Journey-klassikko-kaimaa. Kun kuuntelin Ursuksen debyyttialbumin ensimmäistä kertaa, olin lievästi pettynyt että kyseessä olikin vain joku biisi eikä coveri, samalla tapaa kuin alkuperäinen pettymykseni siitä että Maustetytöt ei olekaan käännösiskelmiä tekevä Spice Girls -tribuuttibändi. Toisella kuuntelukerralla totesin jo, että okei, tämä "vain joku biisi" onkin aika helkkarin kova. Ja siitä se ylämäki vain jatkui.
Biisin koukuttava groove on silkkaa timanttia, ja sanoitukset kaikessa nuoren energian räävittömyydessään pääsevät aitouden äärelle. Ursuksen vanha tuotanto on parhaimmillaan juuri tätä - välittömällä, spontaanilla ja kaottisella otteella aivan yhtä ilmaisevaa ja herättelevää, kuin mitä myöhempi tuotanto on harkitun ja taiteellisen otteensa kautta.
6. Sydän on suuri (Pinkki pilvi, 2019)
Täydellinen Ursus Factory -piisi kaikin puolin. Ei mulla muuta.
5. Kallioon itkemään (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
Yhtye on ensimmäisen levynsä jälkeen tehnyt lukuisia balladeja, jotka ovat enemmän tuotettuja, enemmän vireessä olevia, ja kaikin puolin enemmän sen tuntuisia, että tähän sovitukseen on käytetty suuri määrä aikaa ja ajatusta että se kehittyisi parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään. Kyseiset biisit ovat hyviä, mutta niistä joka ikinen kalpenee tämän intuitiivisen ja raa'asti liikuttavan biisin rinnalla.
Olen toistanut fraaseja kuten "jonkin aidon äärellä" aivan laittoman paljon tässä postauksessa, mutta se vaan on yksi Ursuksen suurimpia vahvuuksia - olen aina kokenut, että Jussi ja Allu osaavat tehdä enemmän aidon resonoivia ja puhuttelevia kappaleita ainakin minun subjektiiviselle korvalleni kuin juuri kukaan muu. Ja Kallioon itkemään on tämän ilmiön ylintä kastia; niin analyyttinen kuin olevinani olen, niin en osaa ihan pistää sanoiksi, mikä tästä tekee niin syvältä ja aidosti liikuttavan, mutta jossain se vaan kertakaikkisesti onnistuu. Upea, upea sävelmä.
4. Äiti (Älä lopeta uskomista rakkauteen baby, 2017)
Jokainen, joka rakastaa äitiään, tulee tuntemaan tämän kappaleen luissa ja ytimissä. Rakastan sitä, miten Äiti on koskettavan herkkä mutta niin vanhan Ursuksen tyylisellä tavalla - kazoolla soitettu melodia on väkisin vähän huvittava, mutta tämä ei kuitenkaan vie pois kappaleen liikuttavalta viestiltä, vaan jollain tapaa jopa tukee sitä. Kyseessä ei ole kliseinen powerballadi, vaan todella katkeransuloisen riipaiseva ja rehellinen moinen. Monet kyyneleet olen vuodattanut tätä kuunnellessa ja omaa äitiä miettiessä, ja monia lisää on varmasti edessä.
3. Pinkki pilvi (Pinkki pilvi, 2019)
Kärkikamppailu oli niin tiukka, että olen vähän vihainen itselleni siitä että tämä mestariteos ei ole ykkössijalla. Kaikkien aikojen lemppari-suomalaisalbumini huipentuu nimikkoraitaan, joka toimii taidonnäytteenä kaikelle sille, mitä Ursus Factory ja etenkin vuoden 2019 Ursus Factory tekee hyvin. Pärähtävä riffi, koukuttava groove, huvittavassa nokkeluudessaan syvälliset sanoitukset - ja ah, mikä droppi siihen mahtipontiseen half-time kertosäkeeseen.
Vaikka kaksi raitaa meni juuri ja juuri tämän edelle, niin Pinkki pilvi on se anthemi jonka kaikista mieluiten kuulen ja näen Ursus-keikan lopetusnumerona. Kappaleessa on jotain hyvin spesiaalia ja ainutlaatuista - en ihan keksi sanoja sille tunnetilalle, jonka kanssa tämä resonoi, ja välillä olen aika varma että Jussi ja Allu keksivät aivan uuden emootion olemassaolon säveltämällä tämän biisin. Elämässäni on ollut monia hetkiä, kun kaikista maailman kappaleista Pinkki pilvi on tuntunut ainoalta, joka sopii juuri siihen momenttiin ja mielentilaan, ja sen luukuttaminen jokaisessa näistä hetkistä on kasvattanut tunnesidettä entisestään.
2. Tuun tuun tuun (IO, 2023)
En edes keksi sanoja sille, mitä tämä biisi minulle merkitsee. Se on ollut ihan vain musiikillisesti yksi ylimmän tierin suosikkejani jo ensikuuntelusta, ja saatuaan elämää suurempia henkilökohtaisia merkityksiä kesällä 2023 sen arvo sydämessäni on vain noussut entisestään. Tuun tuun tuun on jo omana biisiyksilönään aikamoinen mestariteos, mutta vielä eri stratosfääreihin se nousee kontekstissaan albumin avausraitana - kategoriassa "avausraita joka nostaa hypen maksimiin ja lupaa eeppistä kuuntelukokemusta", tämä menee minulla henkilökohtaisesti samaan kategoriaan Welcome to the Junglen ja Gimme Shelterin kanssa enkä edes liioittele.
Alkuhetkien synkopoitu groove, ja se miten eri elementit alkavat kasautumaan ja kasvamaan sen ympärillä kerros kerrokselta, tunnelmaa nostattavien sanoitusten ja nokkelien rytmien välittämänä - puhdasta taidetta. En osaa valita, mikä on lempihetkeni - ultimaattisen aww yiss-urun lisääminen toiseen säkeistöön, ensimmäinen droppi ja "Mä tuun...sun luo...baby" siirtymä kovaan ajoon, vai se, kun pre-chorus kertautuu täyden rokkimeiningin ja Allun intohimoisten rumpufillien kera. Suuri osa minusta haluaisi laittaa tämän elämääni mullistaneen teoksen ykkössijalle, ja vaikka se juuri ja juuri jäi päivän voittajan alapuolelle, niin tämä kappale tulee aina olemaan minulla mittaamattoman tärkeä ja rakas.
1. Portilla pastoriopiston (Onnellinen Sukupolvi, 2021)
Tuntuu oudolta perustella tätä kappaletta ykkössijalle, siihen kun ei ole samanlaista henkilökohtaisiin muistoihin liittyvää tunnesidettä tms kuin moniin niistä, jotka se ohittaa. Mutta valehtelisin itselleni, jos Portilla pastoriopiston ei olisi listani kärjessä. Tässä kappaleessa on jotain, mitä en ole koskaan ihan pystynyt sanoiksi laittamaan, joka iskee oman subjektiivisen musiikkimakuni absoluuttiseen ytimeen ja lujaa. Tuo spesifi riffi, juuri niillä soundeilla ja juuri tuolla groovella tuossa tempossa, on vaan mieluisinta kuunneltavaa koko maailmassa.
Lyriikat onnistuvat varsin mielenkiintoisella tavalla - minulla ei tähän päivään asti ole varsinaista hajua siitä, mistä kappale oikeasti kertoo ja mikä on metaforaa / oikeita muistoja / keksittyä tarinaa, mutta tietämättä yksityiskohtia nämä sanoitukset luovat niin spesifin, käsinkosketeltavan tunnelman. Kappale on niin hyvä, että sen kuunteleminen aiheuttaa nostalgian kaltaista tunneta johonkin paikkaan ja aikaan, jota en ole oikeasti kokenut, mutta jonka koen eläneeni kun tätä biisiä kuuntelee.
Ja jokainen rakenneosa on niin täydellinen! Sanarytmit groovaavat soiton kanssa täydellisen tiukasti säkeistöissä, B-osat aiheuttavat suurta riemua kirkonkelloineen kaikkineen, C-osat ovat mukaansatempaavan koukuttavia, Halleluja-huudatus-osio on silkkaa eeppisyyttä, ja urkusoolo bängää ylimmällä mahdollisella tasolla. Taivaallinen (hah, pun intended) biisi, ja pitkän pohdinnan jälkeen oma ykkössuosikkini tämän upean bändin upeasta tuotannosta.
Kiitos kun luit! Musiikki-teemakuukausi huipentuu ensi viikolla ränkingiin Bob Dylanin jokaisesta studioalbumista (niitä on neljäkymmentä).